Author Archives: onikolai

31. maaliskuuta Pyhän Nikolauksen kirkossa onniteltiin Pyhän Nikolauksen seurakunnan pitkäaikaista seurakuntalaista Vladimir Aleksandrovich Lozinskij-Kovan’koa. Hän täytti 85 vuotta.

Vladimir Aleksandrovich syntyi Aleksenteri Aleksandrovichin ja Ekaterina Leonidovnan Lozinskij-Kovan’kojen perinnölliseen aatelisperheeseen. Hänen isoisä oli Sveaborgin (Suomenlinnan) viimeinen Venäjän armeijan komentaja. Hänen hurskaat vanhempansa kuuluivat seurakuntamme alkutaipaleen perustamisyhteisöön, joka vuonna 1927 perusti Pyhän Nikolauksen seurakunnan Helsingforsiin. Liitettyään vastaperustettuun seurakuntaan vuonna 1927, hänen vanhempansa ryhtyivät mitä aktiivisemmin osallistumaan kirkollisen elämän luomistyöhön. He lauloivat kirkkokuorossa, osallistuivat nykyisen kirkon rakennustyöhön, työskentelivät vuosittaisissa Pyhän Nikolauksen veljeskunnan järjestämissä basaareissa. Aleksanteri Aleksandrovich johti jonkin aikaa Pyhän Nikolauksen kirkon kirkkokuoroa. Vladimir Aleksandrovich seurasi vanhempiensa esimerkkiä Jumalan ja Kristuksen Kirkon rakkaudessa, jonka ansiosta hänestä tuli arvostettu vanhempiensa työn jatkaja.

Jumalan lahjoittaman basso-äänensävyn ansiosta Vladimir Aleksandrovich koko elämänsä aikana suorittaa erityisen kirkkopalveluksen – ylistää Jumalaa kirkollisissa hymneissä. Hänelle ominaiset aristokraattinen vaatimattomuus ja erityinen tahdikkuus olivat ansainneet rakkauden ja kunnioituksen seurakuntalaisten keskuudessa.

Hänen seurakuntatyönsä ei rajoitu pelkästään kirkkokuorossa laulamiseen. Jo yli kahden vuosikymmenen ajan hän toimii Pyhän Nikolauksen seurakunnan Kirkkoneuvoston jäsenenä.

Hänen ahkeruutensa kirkollisessa palveluksessa onkin huomioitu korkeilla patriarkan palkinnoilla: vuonna 2001 Pyhän Armaan ruhtinaan Daniel Moskovalaisen kunniamitalilla, vuonna 2007 Pyhittäjän Serafim Sarovilaisen kunniamerkillä ja vuonna 2012 Pyhittäjän Sergei Radonesilaisen kunniamitalilla. Vladimir Aleksandrovich onkin vanhin seurakuntalaisemme jäsenyydensä keston puolesta.

Taivaallisen liturgian päätyttyä kirkkoherra rovasti Nikolai Voskoboinikov onnitteli syntymäpäiväsankaria, toivotti hänelle kestäviä henkisiä ja fyysisiä voimia, hyvää terveyttä, monia vuosia sekä Jumalan armoa ja apua.

 Pitkäaikainen Pyhän Nikolauksen seurakunnan työmies ja seurakuntalainen Antonij Fjodorovich Verikov vastaanotti onnitteluita 24. tammikuuta helsinkiläisessä ravintola Juliassa. Hän täytti 90 vuotta. 27. tammikuun liturgian jälkeen kirkkoherra Nikolai Voskoboinikov piti syntymäpäiväsankarille Kirkkoneuvoston osoitetun onnittelupuheen. Kirkkoneuvosto sydämmellisesti tervehtii Antonijta hänen yhdeksäntenäkymmentenä syntymäpäivänä ja rukouksissaan toivottaa hänelle Herran armoa monille tuleville vuosille.

 Antonij Fjodorovich on syntynyt Hangossa ortodoksisen papin perheeseen yhdentenätoista lapsena. Hänen hurskaat vanhempansa diakonipappi Feodor ja matushka Maria antoivat hänelle loistavan kasvatuksen kylväten omien esimerkkiensä kautta syvällistä uskoa Jumalaan ja rakkautta Isänmaata kohtaan.

 Rankat koetukset olivat osa hänen lapsuutta ja nuoruutta. Vaikeimpia hänelle olivat sotavuodet. Siinä aikana hänen vanhemman veljensä Arkadij Fjodorovich Verikovin hyvää tekevä vaikutus autti oikean minäkuvan muodostamisessa.

 Muutettuaan asumaan Helsinkiin 3. toukokuuta vuonna 1950 hän liittyi Pyhän Nikolauksen Helsingin seurakuntaan. Siitä lähtien jo 60 vuoden ajan hän on ollut erittäin aktiivisena seurakuntalaisena.

 Viimeiset 20 vuotta hän suorittaa vastuullisen ja tärkeän palveluksen Kirkossa Pyhän Nikolauksen seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenenä. Seurakuntalaisten osoittama luottamus häntä kohtaan on hänen siulunsa hyvien ominaisuuksien, lähimmäisten rakkaudensa ja niistä huolehtimisen, huomionosoitusten ja vastakaikun ansioita.

 Hänen uutteruutensa Kirkon palvelemisessa on huomioitu Venäjän Ortodoksisen Kirkon useilla korkeilla palkinnoilla: Pyhän Armaan ruhtinaan Daniel Moskovalaisen kunniamerkillä vuonna 2012, Pyhittäjän Serafim Sarovilaisen kunniamerkillä vuonna 2007 ja  Pyhän Armaan ruhtinaan Daniel Moskovalaisen kunniamitalilla vuonna 2001.

Reportaasi Antonij Fjodorovich Verikovin 90-vuotisjuhlasta helsinkiläisestä ravintola Juliasta.

 Teksti Ljudmila Makavejchuk

 Vihdoinkin on päivä, johon me kaikki valmistauduimme. Onnittelemme meidän vuotispäivän hyvää sankaria, joka on vanhimpia seurakuntalaisiamme, – Antonij Fjodorovich Verikovia. Vuosijuhlaluku on totisesti pyöreä ja merkillinen – 90 v u o t t a ! Kodikkaassa salissa onnistuttiin parhainpäin valmistautumaan vieraiden vastaanottoon. Seurakuntamme jäsenen Larisan taitavasti valmistettu ja maistuva kotiruoka, sopivasti asetellut juhlapöydät vieraita varten ja vartavasten asennettu musiikkitekniikka tekivät juhlaohjelmasta mieleenpainuvan kokonaisuuden.

[nggallery id=8]

 Juhlaan kokoontui runsaasti väkeä, koska kaikki halusivat tavata ja onnitella rakasta Antonij Fjodorovichia. Vieraiden joukossa oli todella nuoriakin ihmisiä, jotka saivat tuntea vuotispäivän sankaria vain vähän aikaa, mutta siinä ajassa ehtivät jo ystävystyä hänen kanssa. Vieraiden joukossa oli vanhempia ihmisiä, jotka tunsivat Antonij Fjodorovichia jo vuosia sunnuntaipalveluksien ja juhlapalveluksien sekä kirkomme kryptassa pidettyjen tilaisuuksien ajalta. Vieraiden joukossa oli sellaisiakin ihmisiä, jotka tunsivat Antonij Verikovia jopa nuoruudesta saakka. Antonij Fjodorovichin on helppoa hankkia ystäviä seurallisen luonteen ja ystävällisen mielen ansiosta. Vaaleaan palttoon pukeutuneen hoikan henkilön ilmestyttyä ovensuuhun kaikki vieraat ryntäsivät tervehtimään vuotispäivän sankaria. Viktor alkoi soittamaan tervehdysmarssin bayanilla. Muutamat ihmiset ojensivat kukkakimppuja, jotkut halasivat ja suutelivat sankaria. Ja tietenkin koko kuoroäänellä lausuttiin ”Uraaa!” ja ”Pozdravljajem!”…

 Vieraat saivat tutustua mielenkiintoiseen valokuvanäyttelyyn, jossa olivat esillä Antonij Fjodorovichin eri elämänjaksot kuvina. Lopulta kaikki istahtivat juhlapöytien ääriin ja alkoi juhlapuheiden vuoro. Vuotispäivän sankaria onnitteli rovasti Viktor Ljutik, Venäjän ortodoksisen Pokrovan kirkon kirkkoherra. Pyhän Nikolauksen seurakunnan työntekijät sekä muut vieraat lausuivat koskettavat onnittelupuheensa. Kuuluisa journalisti Leonid Varebrus, jolla on oma radioohjelma Venäjän Radiolla, kertoi, että radiolähetyksessä esitetty kertomus Antonij Fjodorovichista aiheutti kuuntelijoissa valtavan kiinnostuksen Moskovasta Kamchatkaan saakka, ja ojensi sankarille Venäjän Radion johdon allekirjoittaman kunniakirjan.

 Sitten tuli seurakuntalaisten oman runollisen ja musikaalisen tervehdyksen vuoro. Sävelmä koostui viidestä lyhyestä akordista, joissa runot ja musiikki vaihtuivat vuorotellen. Sävelmän nimi olikin ”Antonij Fjodorovichin elämän 5 akordia”. Jokainen akordi vastasi tiettyä elämän virstanpylvästä.  Ensimmäinen kappale kertoi Antonijn elämän alusta, hänen vanhempien perheestä, pappisisästään ja Antonijn lukuisista veljeksistä ja sisarista, joista hän olikin yhdestoista lapsi. Tottakai, oli helppoa kuvitella lämpimän perheellisen ilmapiirin, jossa pieni Antonij kasvoi.

 Toinen ja kolmas akordit omistettiin Antonij Verikovin vaikeille kouluvuosille. Niitä seurasi kertomus sankarimme sotavuosien nuoruudesta. Antonij Fjodorovichin kielenkääntäjän työstä rauhanajan vuosina ja laaja-alaisesta yhteiskunnallisesta toiminnasta kerrottiin seuraavassa kahdessa akordissa. Kertomusten koristeina olivat tietenkin tervehdysohjelman taustamusiikki ja erilliset sävellykset, joita itse sävelsi eräs juhlaohjelman aktiivihenkilö. Hän on säveltäjä ja muusikko Sergei Sokolov, joka on myös seurakuntamme jäsen. Hän esitti teoksensa sekä erinomaisesti lauloi kaikille tutut laulukappaleet ”Pimeä yö”, ”Katjusha” ja sotavuosien ”Lili Marleen”…Vieraat saivat kiinni tutuista melodioista ja joidenkin silmiin ilmistyi kyyneleitä. Kaikkihan tuntevat tosiasian, että sota ei säästänyt ketään ja läpäisi peitsin tapaan monien maanmiesten perheitä.

 Akordit löysivät tiensä jokaisen kuulijan sydämmeen eivätkä jättäneet ketään puoluettomaksi. Musikaalisen ja runollisen sävelmän päätti vuotispäivän sankarin ikätoveri Vladimir Aleksandrovich Kovan’kon, joka esitti ruotsalaista kehtolaulua sekä toiveita sankarin tulevista 100-vuotisjuhlista.

 Antonij Fjodorovich kertoi omia lukuisia muistojaan, mielellään vastasi kysymyksiin ja oli muutenkin hyvätuulisena.

 Juhla onnistui erinomaisesti! Ja mikä tärkeintä – meidän Antonij Fjodorovich on edelleen ruodussa, hän on kanssamme, jota toivomme hänelle myös vuosille eteenpäin. Monia armorikkaita vuosia, Antonij!

Lapsille ja heidän vanhemmille tarkoitettu Joulujuhla pidettiin 7.tammikuuta 2013.

Laaja ja monipuolinen ohjelma sisälsi näytelmän, konserttiesityksiä, nukke-esityksen, videoalmanakan sekä Pakkasukon esiintulon. 

[nggallery id=7]

Juhlaohjelman ohjaus, lavasteiden teko, vaatteiden ompelu ja harjoitusten järjestäminen edellytti suurta ponnistusvoimaa, vapaa-aikaa ja halukkuutta.

Vanhemmat omistautuivat työhön yhdessä lapsensa kanssa, mikä näkyi yhteistyönä ja lähimmäisen avunantona. Isät ja äidit iloitsivat lapsensa lahjojen esiintulosta, puolestaan lapset olivat ylpeitä isiensä tekemistä lavasteista tai äitiensä ompelutaidoista, joiden ansioista jokainen heistä sai hetkeksi muuttua satuhahmoksi.

Juhlien valmisteluun osallistuvat sekä yksityiset henkilöt että kokonaiset perheet.

Juhlan alussa oli tietenkin yhteinen rukoushetki ja seurakunnan kirkkoherran avauspuhe.

Erinomaisesti toteutetusta nukke-esityksestä vastasi Julia, jolla on monivuotinen kokemus lapsille tarkoitettujen ja lasten toteuttamien teatterinäytelmien ohjauksesta. Saimme kuulla syvällisesti koskettavia runoja ja elävää musiikkia, joka on venäläisten taiteilijoiden perintöä.

Ammattimuusikko Natalian viulu kirjaimellisesti puhui kuulijoille. Joulutarina loisti runoissa, tanssissa ja lauluissa. Jouduimme jopa rauhoittamaan innostunutta yleisöä.

Pakkasukon ilmestyttyä näyttämölle ”hulikaanit” pelästyivät ja peruivat yrityksensä kaataa Joulujuhlan. Pakkasukkoa esittävää setää Ghenjaa jännitti jopa enemmän kuin lapsinäyttelijöitä, koska hänelle tämä oli varsinainen ensi-ilta. Pakkasukko esitti kompakysymyksiä, kutsui lapsia piiritanssiin ja jakoi pitkään odotettuja lahjapaketteja. Sen jälkeen valot sammuivat ja kankaalle ilmestyi todellinen elokuva-almanakka. Mashan käsikirjoitustaidoilla ja Aleksanterin yksinkertaisilla videoteknisilla ratkaisuilla saatiin aikaiseksi iloiset talvikohtaukset: lapset laskivat mäkeä ja melkein hengästyttyä lausuivat vuorotellen äänekkäitä runoja ja lopulta lähtivät Pyhän Nikolauksen kirkkoon. Kirkossa kamera nappasi lasten kasvoja, joista sai tuntea Joulun odotuksen iloa niin lapsena kuin aikuisenakin.

Kun tuli kutsu ahkerien ja taitavien äitien valmistimaan ruokapöytään, salin keskelle ilmestyi todellinen ihme. Natalia leipoi piparkakkutaikinasta kokonaisen kirkon. Ammatiltaan muotoilija Natalia paljasti vielä yhden lahjansa.

Tällä tavalla jokainen juhlamme tekee katsojasta osallistujan ja osallistujia opettaa kuuntelemaan muita. Joulujuhlan tunnelmaa riittää varmasti seuraavaan juhlavalmisteluun saakka.